sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Pyörä vs. julkinen liikenne - case Kööpenhamina

Kevät kävi jo Kööpenhaminassa ja vuoden 2013 SCR eli Silly Commuter Racing -kausi on avattu!
Tässä lyhyt kisaraportti: Vastustaja käytti kyseenalaista risteysajotekniikkaa, mutta huono paikallistuntemus maksoi tälle innovatiiviselle kilpakumppanille voiton. Trikoot ja vaihteet eivät auttaneet poloista.

Ruuhkan listääntyminen pyörätiellä ja innokkuus kisailuun ovat kirkkaita kevään merkkejä.
Keväällä työmatkapyöräilystä tulee toki huomattavasti mielekkäämpää - se on jopa hauskaa!

Noh, lämpötila laski sitten miinukselle ja jouduin palauttamaan mieleeni argumentit, joiden takia hyppään melkein joka aamu pyörän satulaan ja käännän eturenkan kohti konttoria. Ennen kuin listaan pyöräilyjulistukseni haluan paljastaa, että suhtaudun hyvin pragmaattisesti työmatkapyöräilyyn - en tee sitä aatteen tai kuntoilun takia.

Top 5 -pyöräilymotiivini:

1. Matka-aika

Allaolevat kartat kertovat kaiken. Nopein kävely-metro-bussi-kävely yhdistelmä vie 50 minuuttia ja lähes linnuntietä pitkin menevä pyöräreitti 30 minuuttia.
Metro keskustaan ja bussi pohjoiseen - 50 min

Pyörällä suoraan pohjoiseen - 30 min

2. Bussissa on ahdasta

Käsi ylös jos nautit seisomisesta täpötäydessä bussissa Pyöräkaistalla on useasti tilaa ja sitä voi tehdä itse (en tarkoita taklaamista, vaan vauhdin säätämistä ja reittivalintaa). Konttorini on IKEAn vieressä, mikä tarkoittaa sitä, että ihmiset raahaavat uskomattoman määrän tavaraa bussiin. Horror.

3. Pyörämatkalla herää

Pulssi ylös, 30 min raikkaassa ilmassa ja suihku. Työpäivä alkaa täysin eri vaihteella kuin nukuttavan bussimatkan jälkeen. Jopa tahmea maanantaiaamu starttaa siedettävästi raivokkaan poljennan jälkeen.
 

4. Julkisten vuorovälit ovat harvat illalla

Illalla jokainen turha lisäminuutti, jonka käytän kotimatkaan tuntuu raivostuttavalta. Bussin odottelu, oli se sitten myöhässä tai en muistanut ajoittaa pysäkille menoa tarkasti, on pahinta.
Pyörä lähtee aina ajoissa.

5. Pyörän selässä näkee ja haistaa

Työmatkani alkupätkällä on yliopistokampus (opiskelijoita nurmikoilla, kasvitieteellinen puutarha), reitti jatkaa värikkään Nørrebron läpi (huumekauppiaita, katufestivaaleja, kebabin ja pilven tuoksua) ja lopuksi poljen pitkän pätkän rauhallisen asuinalueen poikki (lapsia opettelemassa pyöräilemään, grillauksen aromia).
Viime viikolla erään kerrostalon asuinhuoneisto grillaantui kokonaan - tämänkin traagisen tapahtuman todistin pyörän selässä.


Voit ihmetellä, miksi en vertaa pyöräilyä autoiluun. Tanskassa on maailman kirein autovero, autot maksavat noin 50-100% enemmän kuin Suomessa. Pelkästään työmatka-ajoon auton ostaminen ei voi kannattaa tässä maassa.

Työmatkapyöräilyn suurin miinus on kuljetuskapasiteetin puuttuminen. Auto on ylivoimainen, ylivoimaisen kallis, kauppakassi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti