Lyhyt työmatka – onnellinen elämä

The Guardian kirjoitti 1. marraskuuta työmatkan vaikutuksesta kaupunkilaisten onnellisuuteen. Nukkumalähiöistä pitkän työmatkan ajavat ihmiset ovat onnettomampia ja herkempiä eroamaan, väittää Guardianin siteeraama ruotsalainen tutkimus. 45 minuuttia on tutkimuksen mukaan raja, jonka jälkeen elämänlaatu alkaa huonontua.

Olen pohtinut samaa asiaa, sillä nyt ensimmäistä kertaa urallani kulutan työmatkaani noin kolme varttia aikaisemman puolen tunnin sijaan. Helsingissä ajoin sporalla keskustaan muutaman kilometrin matkan, Kööpenhaminassa pyöräilin 10 kilometrin matkan puoleen tuntiin. Vasta nyt työmatka on alkanut hiertää, pimeä ja sateinen marraskuu syventämässä turhautumista.

Minkä takia työmatkan pituudella on niin suuri vaikutus onnellisuuteen? Työmatkaan kulutettu aika on yleensä pois kaikesta muusta, joka motivoi ihmisiä – vapaa-ajasta tai työstä.  Ajamista ruuhkassa, ahtaassa bussissa istumista tai kaupunkipyöräilyä on vaikea yhdistää mihinkään mielekkääseen harrastukseen  ja työnteko on yleensä mahdotonta tien päällä. Puolitoista tuntia päivässä, seitsemän ja puoli tuntia viikossa. Yksi työpäivä tai viisi hyvää treenikertaa tai lapsen jalkapallomatsia katoaa työmatkaan.

Pitkällä työmatkalla on myös orjuuttava vaikutus. Mitä kauempana toimisto on, sitä vähemmän vaihtoehtoisia kulkutapoja. Riippuvuus omasta autosta tai junan toimivuudesta lisääntyy. Alle viiden kilometrin työmatkan voi juosta, hiihtää, pyöräillä, autoilla tai mennä yleensä monilla eri julkisen liikenteen vaihtoehdoilla. Bussin- tai junankuljettajien lakot ja lumimyrskyt eivät estä liikkumista, kun vaihtoehtoja on tarjolla.

Joku viisastelija voisi todeta, että kunto kasvaa 15 km pyörämatkalla. Ei kasva. Kaupungissa tai lähiöissä ei voi ajaa treenitempoa, risteykset ja muut pyöräilijät hidastavat nopeuden 20 km/h pintaan. Juokseminen kestäisi jo yli tunnin, repun hölskyessä selässä. Hyötyliikunta ei ole tietenkään pahasta, mutta en ole nähnyt kenenkään pudottavan ylipainoa pelkän työmatkapyöräilyn ansiosta.

Työmatkan pituus on siis minimoitava. Työpaikkojen pitäisi olla enimmillään 10 kilometrin päässä kohtuuhintaisista ja viihtyisistä asuinalueista. Kaupunkikeskustat, business parkit ja pientaloalueet tulisi linkittää leveillä pyöräteillä ja metrolla, koska kaikki kumipyöristä, ruuhkista, liikennevaloista ja väärin pysäköidyistä autoista riippuvat kulkumuodot ovat toivottoman hitaita.

Toisen kotikaupunkini, Helsingin, kaupunkirakenne on vielä kaukana tästä ihanteesta. Itäkeskus idässä, Tapiolan takamaastot lännessä ja Paloheinä pohjoisessa ovat kaikki tällä etäisyydellä Stockmannilta – sinne on vain täysin mahdotonta ajaa turvallisesti ja reipasta vauhtia pyörällä. Metro tosin laajenee, vihdoinkin. Kööpenhaminassa asiat ovat pyöräilyn suhteen paljon paremmin ja metroverkkokin laajenee moninkertaiseksi vuoteen 2018 mennessä.

Nyt on kuitekin vuosi 2013 ja maanantaina  paluu 45 minuutin todellisuuteen. Unelmieni työmatka on toisenlainen: pyöräilen aamuauringossa pari kilometriä eläväisen kaupungin läpi, nappaan matkalla hyvästä leipomosta viinerit ja hymyilen puiston aamujoogaajille. Ehkä vuonna 2018.

Jopojen invaasio

 
Jopo oli  harvinaisuus Kööpenhaminassa vielä vuosi sitten. Tunsin muutaman suomalaisen jopokuskin, siinä se. Veikkasin jopa aiemmassa blogikirjoituksessani, että Jopolle ei olisi markkinoita maailman sivistyneimmässä pyöräilyvaltiossa. Vaatimaton design ei maistuisi trendikkäälle kööpenhaminalaiselle ja työmatkapyöräilijät eivät hyppäisi hitaan yksivaihteisen selkään.

Olin väärässä. Jopo on täällä. Täysjärkiset ja tyylikkäät kaupunkilaiset käyttävät suomalaista vienti-ihmettä. Monet lapset myös!
Kaipa jopojen käytännöllisyys viehättää - ja värit. Turkoosia teinitytölle? Täytyy nostaa peukkua Jopon markkinointiosastolle - Tanskan pyörämarkkinalle ei varmasti ole helppo murtautua, sillä tarjontaa riittää ja värikkäitä ja kohtuuhintaisia kaupunkipyöriä on katalogit täynnä.

Jopo Frederiksbergin kaupunginosassa

Tässä pyöräkaupassa Jopot kuuluvat kategoriaan "Nostalgiapyörät", hintaan 402 euroa. Samaan kategoriaan kuuluvat tyylikkäät mummotsygät - etukori sisältyy pakettiin, hinta kolmekymppiä halvempi. Ehkä Jopo lyö nämä perinteiset cruiserit helppokäyttöisyydellään ja omalaatuisella twistillä. Tarvitseeko tätä loppujen lopuksi ymmärtää? Pääasia on että myynti vetää.

En mennyt tosin aivan metsään veikkauksissani. Väitin Jopon sopivan hyvin vuokraamojen valikoimaan - kestävä perusjuhta kaupunkia tutkiskelevan turistin alle.
Näin kävi. Pyörävuokraamo Baisikelin Jopot ovat yleisiä katukuvassa, osana turistien Köpis-elämystä. Jopo saattaa jopa antaa joillekin ei-eurooppalaisille ensikosketuksen pyöräilyn ihmeelliseen maailmaan!

Jatketaan valloitusta. Lisää Jopoja näille pyöräteille, lisää pyöräteitä päälle maan!

Moraali koetuksella

Olen ollut pitkään iloinen työmatkapyöräilijä. Satulaan hymyssä suin, poljin tuntui kevyeltä, pieni sade ei haitannut. Kolmekymmentä minuuttia suuntaansa, juuri sopiva matka tuulettaa ajatuksia ja ajella huolettomasti yksivaihteisella. Talvellakin pystyi helposti taiteilemaan kieli keskellä suuta, kapeat slicksit alla - toimistohan oli melkein kulman takana!

Nyt kaikki on muuttunut. Toimisto siirtyi 6,5 km kauemmaksi, ulos kaupungista, ja mikä pahinta, ajan vanhan toimiston ohi, joten pystyn laskemaan tarkasti kuinka paljon aikaa sulaa pidempään työmatkaan. Pidemmän matkan takia vaihdoin maantiepyörään - saisiko tästä leivottua urheilua?

Alkumatkan ajan yhä kantakaupungissa, jossa keskinopeutta ei saa nostettua hyvällä pyörälläkään yli 25 km/h. Kunnon treeniin tarvitsisi enemmän kilometrejä, pidempiä suoria, kunnon mäkiä. Toisaalta kaiken kaikkiaan matka-aikaa tulee vain 15-18 minuuttia lisää per suunta. Ei vaikuta mahdottoman suurelta ajanhukalta?

Lisätään sade.

Lisätään pimeys ja kylmyys.
Solopgang/solnedgang: 6:32/19:42.

Københavns Lufthavn

12,8°C,

93 %,

8 m/s,

1009,4 hPa

 Vielä kulkee, mutta talvea en odota innolla. Maantiepyörä täytyy laittaa talviunille (suolan takia) ja korvaavaa nopeata ja talvikelpoista fillaria ei ole. Vaihtoehdot ovat kaikki huonoja:

Sinkulalla ja slickseillä 16 km suuntaansa? Sinkula junaan (talvella täysin epäluotettavia) ja loppumatka pyöräillen? Kokonaan julkisia käyttämään (tunnin matka, monta vaihtoa)? Audiokirja soimaan ja hammasta purren?

Nautin vielä pari kuukautta, katsotaan sitten talvella!

Bike Tourist koeajaa: Köln

Silmäni seuraavat nykyään tarkasti erikoisia pyöriä, liikennejärjestelyjä ja ylipäätänsä ihmisiä satulan päällä. Huomasin pakkomielteeni, kun olin käymässä elokuussa Kölnissä - en voinut olla tekemättä muistiinpanoja kaupungin pyöräilykulttuurista ja ottamatta kuvia mielenkiintoisista yksityiskohdista. Tästä tuloksena reportaasi Kölnistä ja länsisaksalaisesta pyörämeiningistä kööpenhaminalais-suomalaisen pyöräilijän näkökulmasta.

Infrastruktuuri *** ½

Jos Kööpenhaminan pyöräilyinfra on viiden tähden arvoinen ja Los Angeles edustaa nollaa (siellä ei voi harkita edes kävelemistä), Köln on  kolmen tähden kaupunki.

Pyöräteitä on maalattu kiitettävästi, toisin kuin maalia säästävässä Helsingissä, ja tiet jatkuvat loogisesti risteyksissä. Kölnissä ei tarvitse rannikkolaivurin tutkintoa risteysalueilla navigoimiseen.

Miinuksen kaupunki saa pyöräteiden kaksisuuntaisuudesta ja niiden paikoin kehnosta kunnosta ja kapeudesta. On vaikea kuvitella ajavansa paljon yli 15 km/h läpi kaupungin.

Punatiiliset pyörätiet



Matkanjohtaja meni itse luistimilla

Pyörän sai ilmaiseksi mukaan sporaan/kevytraitiovaunuun, mutta vaunuissa ei ollut minkäänlaista osastoa tai telineitä pyörille - pyörästä oli pakko pitää itse kiinni vauhdissa.

Pyöräilytyyli **

Kölniläiset pyöräilijät ovat täydellisen saksalaisia. Pyörät ovat tyylittömiä, ylikäytännöllisiä maastopyörän ja kaupunkipyörän kombinaatioita. Varusteita on vaikka muille jakaa, taustalla saattaa olla myös saksan tiukka laki valojen suhteen. Saksalaisen pyörä on kuin tila-auto suksiboksilla. Tylsä, intohimoton ja raskas, mutta sopii keskiluokkaiselle perheenisälle.

Yleinen pyöräscene **

Juhlimaan ei ole kovin suosittua mennä pyörällä. Miksi ei? Pyörätiestö on kuitenkin hyvää tasoa ja kaupunki on kohtalaisen rauhallinen yökruisailuun. Muutenkin kaupungin keskustassa oli niukasti pyöräilijöitä kauniina kesäpäivänä.

Toisaalta Reinin varrella oli fillareita paljon ja matkapyöräily (aikamoisilla varustemäärillä) näytti olevan suosittua. Peukku ylös tästä!

Reinin ylitys lautalla

Näkymä Bonnin sillalta

Ekstrat ***

Citypyörien lainaukseen tai vuoraukseen on monta ratkaisua. Saksassa toimii Call a Bike, rautatiefirma Deutsche Bahnin viritelmä, joka on järjestänyt pyörien vuokraamisen minuuttitaksalla. Pyörät, jotka on varustettu GPS-laitteella löytää älypuhelimella.

Pyörät löytää kartalta

Pyörän saa omaan käyttöön soittamalla pyörässä olevaan numeroon ja näpyttelemällä vastaajan antaman koodin pyörään. Sähkölukko aukeaa - radalle!

8 snt/min ei ole aivan halpa taksa. Kölnissä kertalippu, jolla voi ajella 60 min bussilla tai raitiovaunulla maksaa EUR 2,70. Saman ajan kruisailu Call a Bike -pyörällä maksaa EUR 4,80!Stuttgartissa ensimmäinen puoli tuntia on ilmainen Wikipedian mukaan.
Ymmärrän, että järjestelmä on kallis, mutta noilla taksoilla on vaikea kilpailla pyörävuokraamoja vastaan. Köpiksessä pyörän saa alle halvimmillaan 15 EUR/24h. Olisi mielenkiintoista tietää, onko toiminta kannattavaa Deutsche Bahnille. Epäilen, että business pyörii ratayhtiön tai valtion tuen avulla.

En tosin kokeillut pyörää - tyylikkääksi sitä ei voi ainakaan kehua! Olen muutenkin citypyöräjärjestelmiä vastaan. Ne ovat tolkuttoman kalliita ylläpitää, hävikin ja vandaalien takia, ja pyörät pitää rakentaa teräsmöhkäleiksi kestämään kovaa käyttöä. Tarpeeksi omia pyöriä ja halpoja pyörävuokraamoja - minun ratkaisuni!

Call a Bike - outolintu

Rein *****

Kävin samalla reissulla Bonnissa, entisessä Länsi-Saksan pääkaupungissa - hieno ja varakas city myös Reinin varrella. Bonn pesee Kölnin pyöräteiden laadussa ja pyörien määrässä!

Toivon joskus pääseväni pyöräilemään Reinin rantaa pitkin - ehkä Hollantiin tai vastavirtaan Sveitsiin asti? Kauniita terassialueita taukoja varten ja korkeata lehtimetsää, siellä täällä muutama kukkulakin. 1200 km täyttä asiaa.

Helsingistä on kehittynyt fantastinen pyöräilykaupunki!

Helsinki on vihdoin tehnyt sen. Pyöräilijät on otettu hienosti huomioon kaupunkisuunnittelussa!

Lomailin Helsingissä heinäkuussa ja sain tilaisuuden ihastella kaupungin uutta ja raikasta tarjontaa pyöräilijöille. Löysin tarkkaan harkittuja yksityiskohtia, turvallisuutta parantavia ratkaisuja ja jopa design-pyöräteitä.

Aloitetaan katsaus läheltä kotikulmiani, Nordenskiöldinkadulta. Tässä risteyksessä on pyöräilijälle jätetty kaikki vaihtoehdot auki - voi ajaa vilkkaan kiertoliittymän läpi autojen seassa tai hypätä jalkakäytävälle. Ei ole holhoavia maalauksia tai muita ärsyttäviä viittoja - vapaus on hyvä asia!

Nordenskiöldinkadun uusi pyöräkaista

Jatketaan yhdelle Helsingin pääväylistä, Mannerheimintielle. Tiestä on tehty todellinen pyöräilijöiden keidas - kekseliäitä ratkaisuja meidän fillaristien iloksi ja vain meitä varten!

Seuraavassa kuvassa näkyy, kuinka maastopyöräilijöitä hemmotellaan omalla sorapätkällä. Harvassa kaupungissa on kuntomaastopyöräilijät otettu näin hyvin huomioon. Kapearenkaisille maantiepyörille tarjotaan avokätisesti Manskun bussikaistaa, ja vielä vastavirtaan. Olin erittäin otettu nähtyäni tämän tienpätkän, hyvä Helsinki!

Mannerheimintie Finlandia-talon kohdalla, täyttä soraa

Mannerheimintie, hienompaa upottavaa hiekkaa vaihtelun vuoksi

 
On myös erityisen anteliasta vapauttaa pyöräilijöille Mannerheimintien vilkkaita autokaistoja - harvinaista herkkua! Onneksi tätäkään estettä ei ole turhaan merkitty - emmehän pyöräilijät ole aivan idiootteja, ei meitä tarvitse holhota.

Mannerheimintie keskellä päivää ja heinäkuuta

Lintsin kulmalla kaupunki on ajatellut jopa uupuneita pyöräilijöitä asettamalla lepotuen pyörätielle - tähän on hyvä nojata ja pohdiskella miten ylittäisi risteyksen. Kaupunki on ollut etevä säästämään maalauksissa. Hyvä näin, jää rahaa tärkeämpiin kohteisiin.

Helsinginkatu, Lintsin risteys

Musiikkitalon ympäristössä yhdistyvät maailmanluokan design ja insinööritaidot pyöräteiden suunnittelussa. Talon edessä on taas hienosti onnistuttu loihtimaan pieni visailu pyöräilijälle - mikä kaista? Vasemmanpuoleinen kivetetty, keskimmäinen kivetetty vai oikeanpuolimmainen asfalttitie? Missä muussa kaupungissa saa aivojumppaa työmatkan aikana, ja aivan ilmaiseksi? Hyvä Helsinki!

Musiikkitalon edusta

Baana on Helsingin ylpeys, ja syystäkin. Se on pyöräteiden aatelia, en ole törmännyt yhtä loistokkaasti suunniteltuun pyörätiehen missään muualla Euroopassa. Turvallisuuskin on viety huipputasolle katkaisemalla pyörätie ennen pimeää risteystä. Pyörätietä ei ole tumpattu millä tahansa aidalla vaan hienoilla design-betoniporsailla! Baanasta täytyy tehdä vientituote, Helsinki näyttää mallia!

Laskeutuminen Baanalle

Kaupunkisuunnittelussa on otettu fiksusti huomioon myös eri alueiden henki. Esim. nuorten, taiteilijoiden ja muuten vain tyylikkäiden ihmisten Kallio-Hakaniemi-kaupunginosaan ei ole tehty ollenkaan pyöräteitä rikkomaan suvaitsevaa ilmapiiriä. On sanomattakin selvää, että tässä osassa kaupunkia pyörien, jalankulkijoiden ja autojen tulee kulkea sulassa sovussa ja ilman turhia kielto- tai opastekylttejä. Helsinki on rento!

Hakaniemi, Hämeentien ylitys

Helsinki on vitsi. Oikeasti.

Tässä kuva siitä, miten asiat pitäisi tehdä.

Gammel Kongevej, Kööpenhamina

Rullaluistelijat mun kaistalla

Rullaluistelu on jälleen suosittua Kööpenhaminassa. Edellinen piikki taisi olla 2000-luvun alussa, ainakin Suomessa. Muistan hankkineeni luistimet kauniina kesänä 2001, nyt ne lepäävät jossain kaapin syvänteissä.

Uusi liikuntamuoto, hyvä juttu, eikö? Kyllä, mutta...ne luistelevat pyörätiellä!
Rullaluistelijat sahaavat eteenpäin käyttäen 1,5 metriä pyöräkaistan leveydestä. Nopeus on yleensä matelevan pyöräilijän tasolla, rinta rinnan nopean juoksijan kanssa. Ohittaminen ilman kellonsoittoa tai huutelua (en käytä kelloa) on mahdotonta.

Omista luistelukokemuksistani muistan, että sileä ja kova tienpinta on must. Kesäiset tienkaivuutyöt ja kuopat tappavat nautinnon tai pakottavat tekemään salamannopeita väistöliikkeitä, yleensä autotien puolelle. Eli rullaluistelijat kuuluvat luonnollisesti pyörätielle.

Optimaalinen ratkaisu olisi  kaksikaistainen pyörätie, yksi nopeille menijöille (minulle tietenkin) ja toinen hitaille pyöräilijöille ja luisteilijoille. Taitaa olla utopiaa, joissain kaupungeissa yhden pyörätien rakentaminen kestää 20 vuotta (Helsinkiläiset: saatiin yksi baana kasaan, wuhuu!).

Pyörälijänä tämä täytyy kai vain hyväksyä. Onneksi rullaluistelijat laittavat hokkarit naulaan viimeistään syyskuussa. Saan nauttia silloin omasta kaistastani, sateella ja myrskyllä, aivan rauhassa.

Rullaluistelukulkue lähdössä perjantai-iltana. Kaljaa mukana tietenkin.

Mahtavaa maantiepyöräilyä Pohjois-Sjællandilla

En voi olla hehkuttamatta maantiepyöräilyelämyksiäni Sjællandin saarella ja erityisesti Pohjois-Sjællandilla. Upea paikka kesällä!

Minun on aloitettava kertomalla pari enemmän tai vähemmän pyöräilyrelevanttia faktaa tästä saaresta ja sen pohjoisosasta.
Tanskan varallisuus on keskittynyt Kööpenhaminan pohjoispuolelle ja äveriäimmät asuvat rantakaistaleella Köpiksen ja Helsingörin välillä, lempinimeltään "Whiskey Belt". Miksi tämä on positiivista pyöräilyn kannalta?

Jossain vaiheessa alkaa aina tehdä mieli jätskiä

No taloja (linnoja) riittää silmänkantamattomiin, tiet ovat loistavassa kunnossa ja mahtavia taukopaikkoja löytyy parin kilometrin välein. Hevosia, hyvin hoidettuja tiloja...

Tauolla voi nauttia sunnuntaijatsista Rungstedissa

Pyöräilyinfra on muutenkin best in class. Usein leveitä (1-1,5m) pientareita, päällysteenä sileää asfalttia, hyvä viitoitus.

Positiivista, ainakin joidenkin mielestä, on myös se, että saari on hyvin tasainen. Pohjoisessa on joitakin kumpuja, mikä tarjoaa ainakin pientä vaihtelua. Jos haluaa aivan flättiä maastoa, kannattaa suunnata Köpiksen eteläpuolen niityille.

Hyvät pyöräilyolosuhteet houkuttelevat muitakin, mikä on enimmäkseen positiivinen asia. Ei tarvitse pelata rengasrikkoa - kanssapyöräilijät auttavat - aina ei tarvitse edes vinkata apua! Olin kerran vain tauolla, syömässä suklaapatukkaa, ja eräs ohiajava herrasmies hidasti ja kysyi, onko kaikki hyvin ja tarvitsenko jotain? Sitten toivoteltiin hyvää matkaa - kohteliasta!

Ei hassumpi paikka renkaanvaihtoon, ilta-aurinko ja mukavat maalaismaisemat

Kanssapyöräilijät auttavat myös taistelemaan tuulta vastaan. Kun ajan rantatietä Helsingöriin viikonloppuna, voin olla varma, että joku draftaa minua vähän aikaa tai saan itse mahdollisuuden hyökätä hyvävauhtisen porukan perään - ja nauttia imusta!

Tuuli. Se on Sjællandin miinuspuoli. Jos lähden pidemmälle pyörälenkille, tarkistan aina tuulen suunnan ja nopeuden. Vaikka myötätuuli on kuinka mukava alussa ja poispäin kaupungista - se ei käänny - sinä käännyt ja joudut taistelemaan sitä vastaan. Yritän välttää rannikolla ajamista vastatuulessa. Kovassa tuulessa kauniitkaan maisemat eivät auta, ainoa keino on purra hammasta ja kyyristyä alemmaksi (tai päästä hyvän porukan peesiin).

Tänne asti kaikki meni vaivattomasti - sama takaisin 10 m/s vastatuulessa

Uskomattoman kauniit asuinalueet, rantabulevardi ja ne pyörätiet...ahh. Voin suositella kaikille!

Kalalounas Gillelejessa, saaren pohjoisin kylä

Kauniita venesatamia

Oma piknik (Magnum, Mars ja Faxe Kondi)

Bike Commuter koeajaa - Christiania Bike

Toimittaja istuu itse laatikossa

 Nyt sitä on vihdoin kokeiltu. Erityisen tanskalaista kulkupeliä - Christiania Bike -tavarankuljetuspyörää!

Christiania Bike on se alkuperäinen tanskalainen tavarapyörä, jonka juuret ulottuvat 1970-luvulle ja autottomaan Christianian "vapaakaupunkiin" (Kööpenhaminan rajojen sisäpuolella oleva kummallinen itsehallintoalue). Vuonna 1984 pyöräpaja sai liikkeelle ensimmäisen tavarapyörän, jonka ensisijainen tarkoitus oli olla perhepyörä, toisin sanoen lastenkuljetuspeli. Lasten liikuttelu on vieläkin Christiania Biken pääkäyttötarkoitus.

Yleisen harhaluulon vastaisesti pyöriä ei tuoteta enää Christianiassa vaan paja siirrettiin Bornholmin saarelle vuonna 1990.

Minkälaiset tuntemukset jäivät koeajosta? Siitä seuraavassa.

Sisätilat *****

Ennen kuin ajoin kyseistä yksilöä, sen kyydissä matkasi samaan aikaan nainen, grilli, lava olutta ja kaksi kassia ruokaa. Valmistajan mukaan pyörä kantaa 100 kg tavaraa. En epäile yhtään! Olen nähnyt vaikka minkälaista rakennelmaa pyörän päällä, riemukaari ja täysi äänentoistojärjestelmä olohuoneenkaiuttimilla, muutamia mainitakseni.

Avustavan toimittajan vuoro kokeilla pelkääjän paikkaa

Tyyli **(***)

Täysin kustomoitavissa, joten tyylitähtiä voi ansaita vaikka kuinka paljon - vain mielikuvitus ja pyöräsepäntaidot ovat rajana!
Perusmalli on tosin hieman tylsähkön näköinen. Huomaa Suomen lippu kyljessä!

Ajo-ominaisuudet ****

Pyörällä on yllättävän mukava ajaa ja se nieli puiston ruohokentän epätasaisuudet erinomaisesti. Pyörä on myös erittäin ketterä. Ylämäkiominaisuuksia en päässyt kokeilemaan, koeajolenkki sijoittui tasaiseen puistomaastoon, piknikseurueita väistellen kuin keiloja koeajoradalla.

Mukiteline ohjaustankoon on ehdoton lisävaruste - aamukahvi mukaan lähileipomosta!

Nopeus **

Pyörän omapaino on 35-40 kg riippuen mallista. Huippunopeus jäi mittaamatta, mutta oletettavasti Christiania Bike ei nappaa täysiä pisteitä tästä osa-alueesta.

Hinta *

Pyörällä on hintaa. Alkaen hinta on noin 1400 euroa ja kuomulliset paremmin varustellut mallit maksavat yli 2000 euroa.

Yleisarvosana ****

Lyhyen ajolenkin ja piknikillä tehtyjen haastattelujen perusteella Christiania Bikea voi ehdottomasti suositella, jos on tarvetta kuljettaa lapsia tarhaan/kouluun tai pientä määrää tavaraa (vihreästi). Suosittu käyttötarkoitus koeajotilaisuudessa oli kahden naisen kuljettaminen 400 metrin päähän piknikalueesta yleiseen vessaan.

Suurin miinus on pyörän koko, pääasiassa leveys. Mahtuuko Bulevardin pyöräkaistalle?

Täältä voi ostaa oman Suomeen: http://www.classicbike.fi/content/christiania

Kaupunkipyörät Top 10

Viimeisessä kirjoituksessani lyttäsin suomalaisten kaupunkipyörät. Nyt on aika paljastaa, mitkä ovat mielestäni kelpoja kaupunkipyöriä ja kuinka ne ansaitsevat pisteitä nopeus- ja tyylikategorioissa.

Pisteytys

Pisteitä annan asteikolla 1-5. Nopeuskategoriassa viiteen pisteeseen yltää maantiepyörän huippunopeudella ja yhden pisteen benchmarkkina on Christiania Bike (lastenkuljetustankki).
Tyylikategoria on sitten hieman vaikeampi kalibroida. Viisi pistettä saa nahkakahvainen ja -satulainen hieman retrotyylinen sinkula sekä kustomoitu matala ja pitkä cruiseri. Yhden tyylipisteen ajopeli on hieman vanha maastohybridi, paksuilla renkailla ja ruosteisella joustohaarukalla.

Tässä Top 10 -kaupunkimallit. Nämä kaikki ovat löytyneet Kööpenhaminan kaduilta!

1. Moderni tai klassinen sinkula

Nopeus: 3½
Tyyli: 4

Sinkula eli singlespeed-pyörä on toimituksen valinta parhaaksi kaupunkipyöräksi. Sinkulan renkaat ovat tietysti kapeat, maksimissaan 25 mm. Ajoasento on sporttinen, mutta pikkutakki päällä voi silti ajella huolettomasti. Sopii todistettavasti myös naisille!
Nopeudessa sinkula ei yllä aivan kärkiryhmään vaihteettomuuden takia, mutta normaaleissa kaupunkiolosuhteissa 30 km/h huippunopeuden pitäisi riittää. Keveyen sinkulan voi kantaa olalla vaikka kerrostalon neljänteen kerrokseen, ruokakassi toisessa kädessä!

Lisää tyylipisteitä voi ansaita nahkaisilla kahvoilla tai satulalla, pisteitä menettää lokareista tai mistä tahansa lisävarusteista (tarakka, soittokello ja kiinteät valot). Jotkut suosivat klassisempaa runkomallia, jossa satulanputkea on vain vähän näkyvillä. Täällä esimerkki klassisesta sinkulasta, en ole saanut hyvännäköistä sellaista bongattua kadulta: http://www.velorbis.dk/klassiske-bedstemor-bedstefar-cykler/sportscykler/velorbis-arrow

Toimitus suosii modernimpaa tyyliä (ks. kuva).

Moderni sinkula, lokasuoja on onneksi irroitettavaa mallia.

2. Retro (miesten malli)

Nopeus: 2
Tyyli: 5

Klassinen kaupunkipyörä on ehdoton all rounder. Hieman leveämmät renkaat kuin sinkuloissa sopivat hyvin klassiseen tyyliin ja nahkakahvat ja -satula kruunaavat kokonaisuuden. Suurempi paino ja rengastus tiputtavat nopeutta hieman.

Retropyörässä käytännöllisyyttä lisäävät lokarit ja tarakka. Ajoasento on pysty, mikä soveltuu pukumiehelle.

Ekstrapisteitä kartuttavat tyylikkäät yksityiskohdat ja väritys. Niitä menettää tyyliin sopimattomista jälkiasennetuista valoista tai muista muovisista osista.

Kuvan malli napavaihteilla.

3. Fixie

Nopeus: 3
Tyyli: 4½

Käytännössä samat ominaisuudet kuin sinkulassa, mutta takaratas on kiinteä. Tämä vaikeuttaa hieman kaupunkisukkulointia, minkä takia fixie menettää yhden nopeuspisteen sinkulaan verrattuna. Design on näissä yleensä viety piirun verran pidemmälle - siitä ylimääräinen puolikas. Ajaminen vaatii tarkkuutta - vain ammattilaisille!

Bianchin fixie bongattu työpaikan kellarista.

4. Amsterdam

Nopeus: 2
Tyyli: 5

Hollantilaistyylisen mummopyörän design ajaa nopeuden edelle. Ohjaustanko on korkealla ja satula matalalla - selvästi takakeno ajoasento vaatii vaihteita ja pyörä sopii lähinnä alle 5 km:n kaupunkimatkoille. Näyttävä kokonaisuus, erityisen suosittu naisten keskuudessa.

Lisää tyylipisteitä kerryttävät rungonväriset vanteet, sivulle ulottuva takalokasuoja sekä näyttävä maalaus yleisesti. Etukorin täytyy tietenkin olla punottu.

5. Perusmummo (bedstemorcykel)

Nopeus: 2
Tyyli: 3

Perusmummo on ehkä tunnetuin ja yleisin kaupunkipyörä. Kulkupeli on nimestään huolimatta unisex-pyörä ja soveltuu myös lasten käyttöön matalan rungon ansiosta.
Perusmummo on yleensä väriltään musta, jos se on uudehko. Näin se ei herätä huomiota kadulla, jonne sen voi pysäköidä turvallisesti. Pyörässä on yleensä riittävästi varusteita takaamaan huoleton kaupunkikäyttö: lastenistuin, valot, etu/takakori, lokarit ja soittokello. Erinomainen yleispyörä - ostin juuri vanhahkon mummopyörän vieraiden käyttöön.

Hyvin pidetty vanha mummopyörä nostalgisella värityksellä hyppää jo tyylipisteissä "Amsterdamin" tasolle.

6. Cruiseri

Nopeus: 1
Tyyli: 5

Nimensä mukaisesti tällä pyörällä ei tavoitella uutta ennätystä työmatkalla. Nopeuden tappavat takakeno ajoasento ja läskit renkaat. Tyyliä löytyy sitten vaikka muille jakaa. Hieno metalliväri ja leopardikuvioitu satula tekevät cruiserista varman katseenkääntäjän. Vain kuiville kesäkeleille!

7. Sporttinen jokapaikan höylä

Nopeus: 3½
Tyyli: 2

Tämä napavaihteinen pyörämalli on työmatkailijoiden suosikki, pyöräteiden Toyota. Keskinkertaisen näköinen ja keskinkertaisilla osilla (vaihteet & jarrut). Yleensä pyörään on pakattu kaikki mahdollisest varusteet, tyylistä ja painosta välittämättä. Sporttinen höylä on tosin helppo valinta, kompromissi, riskiä karttaville työmatkapyöräilijöille.

Centurion on yleinen merkki Tanskassa. Mahdollisesti paikallista tuotantoa.

8. Työmatkasportti

Nopeus: 4
Tyyli: 2½

Työmatkasportissa on ratasvaihteet ja keskimäärin paremmat osat kuin edellisessä. Kapeammat renkaat (max 28 mm) antavat vielä lisävauhtia taajamissa. Muuten erinomainen valinta, mutta tyyli kärsii varusteiden paljoudesta. Tämäkin pyörä on kompromissi, vahvalla sporttisuudella. Kalleimpia malleja en jättäisi kadulle - ei ehkä aivan ideaali kaupunkipyöräksi sittenkään.

9. Christiania Bike

Nopeus: 1
Tyyli: 3

Etulaatikollinen lasten-, koiran- tai tavarankuljetuspyörä eli Christiania Bike on paikallinen erikoisuus. Painava, hidas ja kallis, mutta silti suosittu! Vie yleensä 3/4 pyöräkaistan leveydestä, mutta lapsia mahtuu mukaan vaikka kolme. Paljon erilaisia malleja, avo- tai umpikopalla. Hinta alk. 1400 euroa!

Tyylipisteitä voi ansaita stereoilla tai muilla innovatiivisilla lisävarusteilla.

Kuten huomaat, Top 10 -listasta puuttuu yksi pyörä! Jatkan etsimistä...Onko ehdotuksia?

Suomalaiset ajavat kelvottomilla pyörillä

Tein viikonloppuna pistomatkan Helsinkiin ja tietysti katselin kaupungin pyörämeininkiä arvostelevalla silmällä. Ajoin Kulosaaren sillalla työmatkapyöräilijöitä vastaan ja muotoilin hypoteesini: Suomalaiset ajavat täysin epäkäytännöllisillä pyörillä, ja vielä kaiken lisäksi rumilla sellaisilla.

Suomalaisten kaupunkipyörät, karkeasti yleistäen, ovat jonkinlaisia maastokelpoisia citypyöriä, joustohaarukalla tietenkin(!). Miksi näitä epämääräisiä risteytyksiä myydään ja käytetään yleispyörinä kaupungissa?

Mieleeni tuli muutama seikka, ehkä näissä on jotain perää.

Syytetään talvea. Leveitä renkaita tarvitaan sohjossa tai lumella ajamiseen. Höpö höpö, 90% (veikkaus) työmatkapyöräilijöistä parkkeeraa pyörän kellariin talveksi. Ne jotka uhmaavat talvea osaavat varustella pyöränsä kunnolla jäisiin olosuhteisiin eivätkä käytä muutenkaan lähimarketin perusrenkaita.

Huonot pyörätiet vaativat maastokelpoisuutta. Tässä on perää - matka Töölöstä Mannerheimintietä pitkin Kauppatorille on kuin Trans-Siberian Highway - tienpohja on olemassa, mutta armeijan maastoauto on ainoa järkevä kulkupeli. Pitäisikö kuitenkin ensin korjata pyörätiet eikä tyytyä perunapeltoon? Muutenkin Helsingissä ajetaan jalkakäytävillä tai autojen seassa, siihen 23 mm slicksit toimivat aivan hyvin.

Suomalaiset pyörävalmistajat valmistavat roskaa ja näitä suositaan lähimarketeissa - ei ole riittävästi kilpailua. Kuulostaa Ladan tarinalta - suojellaan kilpailukyvytöntä teollisuutta tai suositaan jostain kummallisesta syystä suomalaisvalmisteista rautahevosta.
Ovatko suomalaismerkit oikeasti ajastaan jäljessä? Tarkistin asian selailemalla näitä sivuja:

http://www.helkamavelox.fi/mallisto/miehet
http://www.tunturi.fi/pyoratyyppi/hybrid/
http://www.intersport.fi/fi/tuotteet/tr/01.06.04/citypyorat/

Raskastekoisia ja leveärenkaisia. Sitten on tietysti Jopo, kansan ykkössuosikki. Toimii mielestäni lähinnä pyörävuokraamojen valikoimassa, siis turistien kävelyvauhtiseen kruisailuun. Case closed.

Minkälainen on sitten hyvä kaupunkifillari? Sen täytyy olla joko kaunis tai nopea. Mieluiten kumpaakin!

Lopuksi maistiainen tanskalaisesta (kalliista) designista. Bamburunkoinen pyörä! Tämän voi bongata Kööpenhaminan lentokentältä. Ei minun makuuni, mutta hauska erikoisuus - huomaa akseliveto. Vaikuttaa tukevalta (huomaa leveä rengastus) - tuleva myyntihitti Suomessa?

Ei suorinta tietä kotiin

Ottaisinko huvin vuoksi pidemmän ja hitaamman bussilinjan kotiin? En ikinä! Ajaisinko autolla kiertoreittiä takaisin? En usko.

Pyörällä nautin pidemmästä kotimatkasta, hyvällä ilmalla tietenkin. En normaalisti koe työmatkapyöräilyä urheiluna, mutta siitä voi helposti tehdä treeniä ajamalla reilusti mutkan kautta kotiin.
Normaali 10 km suorin tie vaihtuu helposti 40 km upeaksi lenkiksi rantojen tai maanteiden kautta, lopuksi lasketellen takaisin kaupunkiin.

Meren tuoksu, Charlottenlund.

Strandvejen

Joku voisi sanoa, että juoksemalla kotiin saa paljon paremman treenin. Juokseminen on kuitenkin logistisesti paljon haastavampaa, reppu pomppii selässä ja on vaikea ottaa kevyttä askelta. Erityisesti silloin, kun kantaa läppäriä mukana. Juoksemista ja tavarankuljetusta on yksinkertaisesti vaikea yhdistää. Mutta pyörä ja reppu sopivat yhteen erinomaisesti!


Taidan lähteä tänäänkin ensin väärään suuntaan!

First Class

Kööpenhaminassa pyöräilijä saa luksuspalvelua:

Pyöräkaupan edestä saa paineilmaa

Vihreä aalto pyöräilijöille, nopeudella 20 km/h

...voi tarkkailla surffaako aallolla

Pyöräilijälle oma roskis (!)

Jalkatuki valoissa odotteluun