Moraali koetuksella

Olen ollut pitkään iloinen työmatkapyöräilijä. Satulaan hymyssä suin, poljin tuntui kevyeltä, pieni sade ei haitannut. Kolmekymmentä minuuttia suuntaansa, juuri sopiva matka tuulettaa ajatuksia ja ajella huolettomasti yksivaihteisella. Talvellakin pystyi helposti taiteilemaan kieli keskellä suuta, kapeat slicksit alla - toimistohan oli melkein kulman takana!

Nyt kaikki on muuttunut. Toimisto siirtyi 6,5 km kauemmaksi, ulos kaupungista, ja mikä pahinta, ajan vanhan toimiston ohi, joten pystyn laskemaan tarkasti kuinka paljon aikaa sulaa pidempään työmatkaan. Pidemmän matkan takia vaihdoin maantiepyörään - saisiko tästä leivottua urheilua?

Alkumatkan ajan yhä kantakaupungissa, jossa keskinopeutta ei saa nostettua hyvällä pyörälläkään yli 25 km/h. Kunnon treeniin tarvitsisi enemmän kilometrejä, pidempiä suoria, kunnon mäkiä. Toisaalta kaiken kaikkiaan matka-aikaa tulee vain 15-18 minuuttia lisää per suunta. Ei vaikuta mahdottoman suurelta ajanhukalta?

Lisätään sade.

Lisätään pimeys ja kylmyys.
Solopgang/solnedgang: 6:32/19:42.

Københavns Lufthavn

12,8°C,

93 %,

8 m/s,

1009,4 hPa

 Vielä kulkee, mutta talvea en odota innolla. Maantiepyörä täytyy laittaa talviunille (suolan takia) ja korvaavaa nopeata ja talvikelpoista fillaria ei ole. Vaihtoehdot ovat kaikki huonoja:

Sinkulalla ja slickseillä 16 km suuntaansa? Sinkula junaan (talvella täysin epäluotettavia) ja loppumatka pyöräillen? Kokonaan julkisia käyttämään (tunnin matka, monta vaihtoa)? Audiokirja soimaan ja hammasta purren?

Nautin vielä pari kuukautta, katsotaan sitten talvella!